torstai 8. marraskuuta 2012

"Miksi nuo virolaiset nauraa meille!?"

Hengissä ollaan, vaikka sitä on välillä jopa allekirjoittanutkin epäillyt. Pyörähdimme nimittäin viime viikonloppuna Virossa kaikkien aikojen ensimmäisellä ulkomaisella näyttelyreissulla ja mahtavin tuloksin. Kotiin saapui nimittäin Viron muotovalio! :) Lähdimme matkaan kahdestaan ystäväni Hannan kanssa kera japaninpystykorva Shiron, joka tällä kertaa turkittomana sai kuulla olevansa erittäin hyvä rotunsa edustaja.

Reissu oli todella hauska, vaikka itkukin meinasi välillä tulla kaikkien vastoinkäymisten kanssa. Eksyttiin Helsingissä, etsittiin lähtöselvitystä, luulimme olevamme menossa väärään laivaan, varoimme hulluja virolaisia kuskeja... Pahin moka oli se, että olin kyllä ottanut navigaattorin mukaan, mutta siinä ei ollut Baltian maiden karttoja! :DD (kyllä, ihminen voi olla näin idiootti). Eikä oikeaa karttaakaan ollut olemassa. Noh, Viron pikkutiet tulivat hyvinkin tutuiksi ja perille löysimme Hannan äidin avustuksella, joka meille reittiä neuvoi puhelimitse. Onneksi olimme varanneet reilusti aikaa, joten pieni seikkailumme ei vaikuttanut varsinaiseen aikatauluumme + oli meillä joitain tulostettuja reittiohjeita. Annoimme todistettavasti ainakin muutamalle virolaiselle hyvät naurut sekoilullamme. :D 

Iso kiitos Hannalle joka toimi kuskina koko matkan!! (itse en ole vielä tuota ajokorttia saanut hommattua) Kiitos myös kärsivällisyydestä, kun juttujen taso huononi huononemistaan väsymyksen myötä. ;D Olet paras. 

Nyt onkin tämän vuoden näyttelytavoitteet saavutettu ekstroineen ja sunnuntaina käydäänkin pyörähtämässä Jyväskylä KV:ssä, vaikka meillä ei sieltä mitään haettavaa oikeastaan ole. 

Tarto KV, 3.11.2012, akitoja 3 kpl
"3 years old. ? . OK type. Earplacement is good. Excellent tailplacement. ?. Color could be better." - Paul Lawless, Irlanti  VAL-EH

Oikeasti, en saanut puoliakaan arvostelusta selvää, vaikka Hannakin oli arvostelua tulkitsemassa! Arvostelu oli kirjoitettu kaunokirjaimilla ja muutenkin kieli oli eestin ja englannin sekoitusta sekä kirjoitusvirheitä täynnä (esimerkkinä Shiron arvostelusta out of coach :D).

Tarto KV, 4.11.2012, akitoja 2 kpl
"Feminine bitch. Correct propotions. Correct ears, topline & tailset. Moves a little bit narrow at back, moves well in profile. Nice temperament." - Ian Rasmussen, Australia   VAL-ERI1, PN1, SERT, CACIB, ROP --> EST MVA!! :)

Matka alkakoon!


Hannaa jänskättää laivaan meno :D

Shiro :3

Amber Yule, latvialainen narttu

Megapolis Style Yogi Tarou, latvialainen uros

Hotellielämää

Hanna ja Shiro kehässä



Tuike esiintyy

Tuike haikailee Viron sertin perään :D

Ja sieltähän se tulikin! Uunituore Viron muotovalio!

Fiilistelykuva :D

ROP-ruusukkeeseen oli kiinnitetty pieni lelukoala tuomarin toimesta (tuomari oli Australiasta). Ihana yllätys ja lisä!

Kotimatka alkaa